Rakuuna

Rakuuna (Artemisia dracunculus)

Tregren-Herbs-Tarragonseed pod

 

Rakuunassa on voimakkaan ryytimäinen ja hieman kitkerä maku. Sitä pidetään yhtenä hienoimmista mausteista. Rakuuna kuuluu perinteisesti ranskalaiseen ja armenialaiseen keittiöön. Yleensä rakuunaa suositellaan käytettäväksi jos mahdollista, tuoreena.

Rakuuna ei ole kovinkaan vanha mauste, sillä laajempi käyttö alkoi vasta 1500-luvulla. Venäläisen rakuunan alkuperäinen koti on Siperiassa. Rakuunalla on ruokahalua lisäävä ja ruuansulatusta edistävä vaikutus. Sanotaan myös, että rakuunalla on antiseptisia ominaisuuksia ja se on hyväksi sydämelle ja maksalle. Rakuuna kuuluu ”fines herbes” yrttisekoitukseen, jolla ranskalaiset munakkaat maustetaan.

* Perinteiset rakuunaporkkanat: kypsien porkkanoiden joukkoon hieman suolaa, sokeria, voita ja rakuunasilppua

* Erinomainen kana- ja kalaruokien mausteena, mutta se sopii hyvin kaikenlaisten liha- ja munaruokien maustamiseen

* Broilerille: uunibroileri, wokissa broilerisuikaleet

* Kasvisten mm. artisokka, kaalit, lanttu, palsternakka, parsa, porkkana ja tomaatti mausteeksi

* Sopii myös perunamuhennoksen mausteeksi

* Ranskalaisiin bearnaise-, hollandaise- , mousseline- ja tartarkastikkeeseen rakuuna kuuluu olennaisena osana, mielellään tuoreena lisättynä

* Erinomainen myös yrttivoin ja tuorejuuston mausteena

 

Kasvatusvinkkejä:

Siemenkapseli:

 

Tregren Siemenkapseli on helppo ja toimiva tapa kasvattaa yrttejä ja salaatteja ekologisesti sisällä tai ulkona. Jatkuvasti laajenevaan yrtti- ja salaattivalikoimaan kuuluu tällä hetkellä 14 eri kotona kasvatettavaa lajiketta, kuten oregano, basilika, persilja, lollo rosso – ja lehtisalaatti. 

Tregrenin Siemenkapseleilla yrttien ja salaattien kasvatus onnistuu täydellisesti varsinkin silloin, kun ne asetetaan Tregrenin Genie- tai Herbie-sisäpuutarhaan. Siemenkapselin voi istuttaa sellaisenaan myös tavalliseen ruukkuun tai ulos – ja raikkaat yrtit sekä salaatit kasvavat 3-8 viikossa syötäväksi ja ruoanlaittoon.

Tregren Siemenkapselit ovat koostumukseltaan puristettuja ja ekologisia turvekiekkoja*, joiden sisällä on juuri oikea määrä siemeniä aseteltuna kätevään ohueen kasvuharsoon. Yrtit ja salaatit kasvavat turvekiekoissaan sellaisenaan, ilman lisättyä multaa tai ravinteita.  Siemenkapseli on halkaisijaltaan 5 cm, mutta veteen upotettuna se turpoaa noin 6 cm korkuiseksi. Käyttämätön kapseli säilyy käyttökelpoisena vuosien ajan, ja on valmis kasvattamaan tuoreita yrttejä ja salaatteja heti, kun se upotetaan veteen.

 

Käyttö:

Laita kapseli 5 minuutiksi astiaan jossa on vettä. Paina varovasti siemenpaperi kapselia vasten, kunnes se on kauttaaltaan kostea. Siirrä kapseli Tregren sisäpuutarhaasi.

Kaupanruukkurakuunan viljely:

Ota muovikääre pois ja aseta rakuuna Herbieen. Poista kaikki katkennet varret. Lisää ravinne veteen.

Jos turve ruukussa on täysin kuivunut niin vältä ostamasta tätä kasvia sillä sen juuret ovat vaurioituneet ja osa kasvista tulee kuolemaan.

 

Tarragon

Tilaa omat yrttisi verkkopauastamme:
Verkkokauppa